“Ja hän käski kansan, Jerusalemin asukasten, antaa papeille ja leeviläisille heidän osuutensa, että nämä pitäisivät kiinni Herran laista. Kun tämä sana levisi, antoivat israelilaiset runsaat uutiset jyvistä, viinistä, öljystä ja hunajasta ja kaikesta pellon sadosta; he toivat runsaat kymmenykset kaikesta. Ja ne israelilaiset ja Juudan miehet, jotka asuivat Juudan kaupungeissa, toivat hekin kymmenykset raavaista ja pikkukarjasta sekä kymmenykset Herralle, Jumalallensa, pyhitetyistä pyhistä lahjoista, ja panivat ne eri kasoihin. Kolmannessa kuussa he alkoivat panna kasoihin, ja seitsemännessä kuussa he sen lopettivat. Kun Hiskia ja päämiehet tulivat ja näkivät kasat, kiittivät he Herraa ja hänen kansaansa Israelia. Ja kun Hiskia kysyi papeilta ja leeviläisiltä näistä kasoista, vastasi hänelle ylimmäinen pappi Asarja, joka oli Saadokin sukua, ja sanoi: ”Siitä alkaen, kun ruvettiin tuomaan antia Herran temppeliin, me olemme syöneet ja tulleet ravituiksi, ja kuitenkin on jäänyt paljon tähteeksi; sillä Herra on siunannut kansaansa, ja niin on tämä paljous jäänyt tähteeksi.””

2. Aikakirja 31:4-10 KR38

Uhrit olivat koottu kasoihin, lahjakasoihin, vuoden 1776 käännös sanoo läjöihin. Uhrit ladottiin kasoiksi vieri viereen. 

Kymmenysten runsaus

Hiskia käski Jerusalemin asukkaita antamaan osuutensa papeille ja leeviläisille, jotta nämä voisivat keskittyä Herran lakiin. Heti he kuulivat käskyn israelilaiset antoivat ylitsevuotavasti, ensihedelmät jyvistä, viinistä, öljystä, hunajasta ja kaikesta pellon sadosta.

He toivat uhriin satonsa lisäyksestä ja toivat runsaan kymmenyksen kaikesta. 

Yltäkylläisesti siunatut

Runsaus tuli, koska he olivat saaneet ylitsevuotavan siunauksen ja tämä innoitti muitakin antamaan. Sinun antamisesi inspiroi muita antamaan!


He toivat kymmenykset raavaista ja lampaista, ynnä kymmenykset pyhistä lahjoista ja kokosivat ne suuriksi kasoiksi. 

Kolmas kuukausi – alku

Tämä alkoi vuoden kolmannessa kuussa. Meidän vuoden kolmas kuukausi on maaliskuu. He aloittivat kasojen kerryttämisen kolmannessa kuussa ja saivat sen valmiiksi seitsemännessä kuussa. Kasat kertymään maaliskuun, huhtikuun, toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun.

Jumalalle kunnia

Siunaus oli niin valtava, että jokainen, joka sen näki, antoi kunnian Jumalalle.

“Kun Hiskia ja päämiehet tulivat ja näkivät kasat, kiittivät he Herraa ja hänen kansaansa Israelia.” (jae 8)

“Ja kun Hiskia kysyi papeilta ja leeviläisiltä näistä kasoista, “ (jae 9)

Suuri paljous

Jakeessa 10 ylimmäinen pappi Asarja vasta “sillä Herra on siunannut kansaansa, ja niin on tämä paljous jäänyt tähteeksi.”

He olivat syöneet ja tulleet ravituiksi siitä alkaen kun Herran temppeliin ruvettiin tuoda antia. Eikä vain että he söivät vaan siitä jäi myös paljous tähteeksi!

Kasat

Nyt ja heinäkuun lopun välillä siunaus virratkoon sinun ja perheesi ylle. Siunaus ei riipu maailman tilanteesta tai taloudesta. Se on Hänen kirkkauden rikkauksien mukainen.


“Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa.”

Filippiläiskirje 4:19, KR38

Ole valmis näkemään kasat elämässäsi!