Perustavat Raamatunpaikat:
Hepr 12:1-2 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
1. On tulossa päivä jolloin me kaikki Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat seisomme Hänen tuomioistuimensa edessä.
- Kristuksen tuomioistuin on ei ole syntisiä vaan uskovia varten.
- Jotkut huolehtivat vain siitä, että saavat lipun taivaaseen, mutta taivaassa on kyse muustakin kuin vain pääsystä sinne.
2 Kor 5:9-10 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi. Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
- Kristuksen tuomioistuin ei ole tuomion paikka, jossa päätetään ikuinen päämääräsi, taivas tai helvetti. Se on paikka, jossa saat palkkion hyvistä, tai pahoista teoistasi.
- Jokainen mies ja nainen tulee antamaan tilinteon elämästään maan päällä.
2. Jumalan tuli koettelee sen mitä olet saanut aikaan.
1 Kor 3:8-15 Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
- Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on perustuksemme, ainoa perustus minkä päälle on mahdollista rakentaa.
- Et voi ansaita pelastustasi hyvilllä teoilla. Vastaanotat Jumalan armon ja laupeuden uskon kautta. Kun Jeesus on sinun herrasi ja pelastajasi olet matkalla taivaaseen, mutta on silti tärkeää tehdä hyviä tekoja oikeilla motiiveilla. Näin ansaitset taivaalliset palkkiosi.
- Sinun tekosi luokitellaan kullaksi, hopeaksi, jalokiviksi, puiksi, heiniksi tai oljiksi. Riippuen millaiset ovat olleet motiivisi.
- Tekosi koetellaan palkkioidesi hyvittämiseksi. Ne menevät tulen läpi.
2 Joh 1:8 Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan.
3. Mitä tullaan tuomitsemaan.
Hepr 4:12-13 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
- Sinun ajatuksesi ja motiivisi tullaan tuomitsemaan.
Matt 12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
- Sinut tuomitaan turhista, ajattelemattomista sanoistasi. Nämä sanat eivät luo elämää. Juoruaminen, nurina ja valitus, selän takana puhuminen, tuomitseminen, kritisointi tms.
- Matt 25:13-30
- Meidän uskollisuutemme tullaan tuomitsemaan. Uskottomuudesta ei tule palkkiota.
- Nämä asiat tullaan tuomitsemaan:
- Aika: Käytitkö sen viisaasti?
- Lahjat: Monikertaistitko ne vai hautasitko ne?
- Aarteet: Raha – Mitä teit rahoillasi?
- Kieli: Mitä sanoja päästit suustasi? h. 1 Kor 9:24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.